|
Copyright Uriah
Heep Suomi Finland ry 2011 www.uriah-heep.fi
|
|
|
LEE KERSLAKE
Lee Kerslake on ”The Heep Drummer”. Hän
liittyi Uriah Heepin rumpaliksi jo yhtyeen uran alkuvaiheessa vuonna 1971 ja
jätti yhtyeen neljä vuotta sitten. Kahdeksankymmentäluvun alussa hän tosin
oli kaksi vuotta poissa yhtyeen riveistä jolloin hän oli mukana Ozzy
Osbournen alkuperäisessa Blizzard Of Ozz bändissä ja soitti Osbournen
klassikkoalbumeilla ”Blizzard Of Ozz” (1980) ja ”Diary Of A Madman” (1981).
Uriah Heepissä hän esiintyi lähes kolmenkymmenenviiden vuoden aikana
kaikkiaan kuudellatoista studioalbumilla. Myös Kerslaken musiikkiura alkoi
jo 60-luvun puolessavälissä. Jo ennen Uriah Heep -aikoja hän soitti yhdessä
Ken Hensleyn kanssa yhtyeissä The Gods (1967-1969), Toe Fat (1970) ja Head Machine
(1970). Sen lisäksi hänellä oli oma projekti National Head Band joka julkaisi
yhden albumin v. 1971. Sen jälkeen ei Heepiltä riittänyt aikaa omille
sooloprojekteille kunnes 2000-luvun alussa Lee lyöttäytyi yhteen vanhan Ozzy
Osbourne- ja Uriah Heep- basistin Bob Daisleyn (myös Gary Moore, Black
Sabbath jne.) kanssa. Syntyi superbändi Living Loud jossa muut jäsenet
olivat: Jimmy Barnes (Cold Chisel) - laulu, Steve Morse (, Deep Purple, Dixie
Dreggs, Kansas) - kitara sekä Don Airey (Ozzy Osbourne, Gary Moore,
Whitesnake, Rainbow, Deep Purple jne.) - kosketinsoittimet. Yhtyeen
studioalbumi julkaistiin 2004 ja seuraavana vuonna tuli sekä live-CD että
-DVD. Jatkoa tälle projektille ei kuitenkaan ole seurannut jäsenten
kiireisistä aikatauluista johtuen. Vuoden 2007 alussa julkistettiin
tieto että Kerslake ei enää terveydellisistä syistä johtuen pysty jatkamaan
ja jättää yhtyeen. Sen jälkeen hän on pitänyt matalaa profiilia esiintyen
silloin tällöin. Saksalaisen Masters Proejct - bändin kanssa hän on tehnyt
joitain konsertteja ja myös Hensleyn ja Lawtonin kanssa hän on esiintynyt
toisinaan. Syyskuussa 2008 Espanjassa Heepvention2008 -tapahtumassa mukana
oli myös Paul Newton ja sama porukkaa nähtiin Easy Livin’ In Salo
-tapahtumassa 2009. Kerslakesta on sen jälkeen
tullut tuttu vierailija Suomessa sillä seuraavan kerran hänet nähtiin täällä
toukokuussa 2010 Salossa K-40-tapahtumassa yhdessä paikallisista muusikoista
kootun Carballo Familyn kanssa. Sama ryhmä toimi myös hänen taustabändinään
kahdella keikalla Himoksella ja Kouvolassa helmikuussa 2011. Lee on tulossa Himokselle intoa
puhkuen ja odottaa innolla näkevänsä taas kaikki ystävänsä Suomessa! |
|
Easy Livin’ In Salo 2009 satoa
|
|
|
|
|